|
Lumoava Liettua
Liettua
tarjoaa mielenkiinnon kohteita jokaiselle, historiallisten muistomerkkien
täyttämistä kaupungeista kauniisiin luonnonmaisemiin. Matkailun
perusedellytykset ja palvelut kehittyvät jatkuvasti; mm. säännölliset
lentoyhteydet Euroopan suurimmille lentokentille takaavat sen, että
matkustaminen Liettuaan on helppoa.
Liettuan pääkaupunki Vilna viehättää pikkukaupunkimaisuudellaan,
vaikka asukkaita onkin lähes 600 000. Aika kulkee kuin siivillä
kauniiden katujen ja pihojen sokkeloita kulkiessa - kaikki on mukavasti kävelyetäisyydellä.
Kansainvälistä tunnelmaa huokuvassa Vilnassa on niin paljon nähtävää
ja koettavaa, että sinne haluaa palata yhä uudestaan ja uudestaan.
Trakain kaunis kaupunki sekä Euroopan maantieteellinen keskipiste
sijaitsevat lisäksi vain kivenheiton pässä Vilnasta.
Liettuassa riittää tekemistä vuodenajasta riippumatta. Kaupungit
puhkeavat kukkaan jo aikaisin keväällä, ja koko maa ihastuttaa
vehreydellään. Liettuassa on paljon puistoja, jokia ja järviä.
Rannikkoseudun valkoiset hiekkarannat houkuttelevat erityisesti rantaloman
ystäviä. Syksyllä maa jää värikkään lehtikerroksen alle, ja
talviaikaan sadunomaisesta tunnelmasta pitävät huolen lumipeitteiset
kadut, pienet myyntikojut ja iloiset ihmiset.
Liettuassa on mittava kulttuuritarjonta. Yksistään Vilnassa on lukuisia
museoita, kirkkoja eri aikakausilta, luostareita ja rakennustaiteen
monumentteja. Vilnan vanhakaupunki on itäisen Euroopan suurimpia ja se
kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Aktiivilomailija löytää
Liettuasta paljon ajanvietettä, sillä maassa järjestetään useita
tapahtumia, festivaaleja ja konsertteja läpi vuoden.
Kaupunkien yölämästä ei voi olla pitämättä. Monipuoliset
ravintolapalvelut kansainvälisine keittiöineen houkuttelevat
kulinaristeja, ja yökerhot vetävät puoleensa trendikästä klubikansaa.
Ostosten teko on sekä vaivatonta että edullista, sillä hintataso on
pohjoismaalaisittain varsin houkutteleva ja maksaminen hoituu kätevästi
kansainvälisillä luottokorteilla.
Liettuassa
voit viettää lomasi kaupunkien ainutlaatuisesta arkkitehtuurista ja
kulttuurielämästä nauttien, ostoksilla käyden ja juhlien tai
rentoutuen Euroopan suurimmilla hiekkadyyneillä.
Vieraat otetaan
Liettuassa vastaan lämpimän vieraanvaraisesti. Sydämellisesti
tervetuloa!
Liettuan
matkailuneuvonta
Helsingissä
|